29.12.2021

TULEVAISUUS ON TÄNÄÄN

Ja me olemme se, joka määrittelee tulevaisuuden ja muut voivat (taas) seurata perässä!

Mahdollistamme jatkossa monimuotoisen työskentelyn, koska nykyinen työelämä asettaa omat uudet vaatimuksensa, emmekä halua tai voi olla kehityksen jarruna juurtumalla vanhaan. Olemme työstäneet tätä uutta aikakautta sisäisesti jo useita kuukausia, jotta voimme esitellä maailmalle valmiin kokonaisuuden!

Meille tärkein voimavara on primeläiset eli Primellä työskentelevät ihmiset ja tulevaisuudessa tarvitsemme lisää työvoimaa, jotta voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin. Ihmiset luovat tiimit ja tiimit luovat Primen. Nykyinen malli, jossa toimimme suppeasti tietyillä paikkakunnilla Suomessa on kankea ja kahlitsee meitä liikaa, samalla hankaloittaen monimuotoisen työympäristön luomista ja kasvua.

Meille on ollut valtava kysyntä töihin ympäri Suomea sekä Euroopasta jo jonkin aikaa, mutta nykyisillä toimintamalleilla emme ole kyenneet tarjoamaan töitä muualla kuin toimistoillamme.

Suurimpana syynä on ollut se, että meillä ei ole ollut toimintatapoja ja konsepteja tällaiseen moderniin johtamiseen ja emme ole halunneet tehdä asioita huolimattomasti. Meille uuden työntekijän koulutus ja saattaminen onnistumisten polulle yksi tärkeimpiä arvojamme, koska tämä luonnollisesti mahdollistaa pitkät ja menestyksekkäät työsuhteet. Meillä ei ole kukaan ikinä jäänyt yksin, vaan olemme aina halunneet tarjota tuen ja avun tilanteeseen kuin tilanteeseen ja jatkossa modernissa mallissa tämä paranee entisestään, koska kykenemme johtamaan yksilöitä tehokkaammin.

Olemme nyt kehittäneet ja luoneet uudet mallit sekä konseptit johtamiseen sekä työelämään, joka tapahtuu siellä missä ihmiset ovat. Jatkossa myös ohjaamisemme tehostuu ja voimme hyödyntää entistä enemmän datavetoista johtamista, joka takaa entistä paremmat myyntitulokset entistä laajemmalla rintamalla. Ja enemmän hyviä tuloksia tarkoittaa enemmän tyytyväisiä primeläisiä. Myyntityö on kovaa tulosurheilua ja siksi meidän tehtävä on järjestää puitteet parhaille mahdollisille tuloksille, niin ympäristön, työvälineiden kuin valmentajien puolesta.

Jatkossa konttoriverkostomme harvenee ja muutamme samalla koko etätyöskentelyn toimintatavat eli teemme vallankumouksen. Etätyöllä on lähes aina negatiivinen kalskahdus, koska usein se tarkoittaa valitettavasti työskentelyä kotoa käsin ilman tukea ja usein hieman väkisin.

Meidän mallimme muuttaa kaiken ja pystymme tarjoamaan saman tuen, valmennuksen ja yhteisön sinne missä ihminen on. Etätyö ei tarkoita Primellä itsensä kahlitsemista kotiin, vaan työtä voi tehdä mistä vain; mökiltä, matkoilta, kaverilta, pääkonttorilta ja mistä vain. You name it! Ei enää pitkiä työmatkoja ja aikaisia aamuherätyksiä, vaan enemmän vapaa-aikaa sinulle ja sinun tärkeille asioille. Työelämän kuormittavuus vähenee ja se mahdollistaa laadukkaamman elämän. Kaiken lisäksi voimme tulevaisuudessa maksaa enemmän palkkoja, koska emme turhaan maksa seinistä toimistoilla vaan voimme kanavoida rahaa tärkeimpään eli palkkoihin.

Koulutukset tullaan järjestämään monimuotoisesti tulevaisuudessa; Alkukoulutukseen voi osallistua yhtiön uudelta pääkonttorilta Oulussa kaksipäiväisen koulutuksen ajan tai sitten etäyhteyden avulla mistä vain. Molemmissa malleissa koulutukseen tulija saa saman koulutuskokonaisuuden. PrimeSTEPS™-valmennukset toteutetaan jatkossa etänä, jolloin saamme toivotun säännöllisyyden ja standardisoinnin näihin lisävalmennuksiin.

Meille yhtiönä tämä mahdollistaa kasvamisen, koska meidän kasvulle perustana ovat ihmiset ja nyt tiedämme voivamme tarjota Primen kuuluisa yrityskulttuuri kaikkialle Suomeen sekä Eurooppaan emmekä ole enää liiaksi sidoksissa vain tietyillä paikkakunnilla. Rekrytoinnit sekä moderniin etätyöhön että konttoreillemme on nyt käynnissä ja olemme jo nyt tässä vaiheessa palkanneet tulevan vuoden alkuun kymmeniä uusia tekijöitä eli voisimme todeta, että valitsemamme tie on oikea! Tämä on strategia, johon voimme kestävästi ja pitkäjänteisesti sitoutua!

FAKTAA:

– Moderni työympäristö ei voi elää ja hengittää ainoastaan toimistojen fyysisten seinien sisällä.

– 2022 tavoitteenamme on palkata 60 uutta primeläistä nykyisten primeläisten työkavereiksi eri tiimeihin!

– Meille tulevien työpaikkakyselyjen määrä paikkakunnilta, joissa meillä ei ole kiinteää toimipistettä, on räjähtänyt ja haluamme tarjota näille sekä kaikille ihmisille mahdollisuuden tehdä työtä.

– Haluamme luoda muutoksen ja parantaa monimuotoisen työn eli etätyön mainetta tarjoamalla näille ihmisille parhaan työympäristön, tuen, ohjauksen, valmennuksen, yhteisön tuen ja kaiken, jolloin ihminen ei vain ole yksi tekijä jossakin vaan osa isompaa kokonaisuutta eikä todellakaan yksin ikinä.

– Fyysisesti pääkonttorimme säilyy Oulussa. Lisäksi fyysiset toimipisteet säilyvät strategisesti ja maantieteellisesti tärkeillä alueilla Seinäjoella sekä Hämeenlinnassa ja kysynnän mukaan uusia toimipisteitä on mahdollista perustaa uusillekin paikkakunnille. Näilläkin paikkakunnilla voi työskennellä joko toimistolla tai sitten etänä. Kaikki käy.

– Tälläkin hetkellä jo yli 20 prosenttia Primeläisistä työskentelee kokonaan tai osittain etänä ja tämän ryhmän työtyytyväisyys on noussut verrokkiryhmää enemmän, joten haluamme jatkaa tätä trendiä!

– Jatkossa ei tarvitse muuttaa työn vuoksi, vaan työ tulee luoksesi!

Maailma muuttuu ja me haluamme olla ohjaamassa muutosta!

Avoimet työpaikat ja vapaat tehtävät

Oletko myyntihenkinen, tavoitteellinen ja pidät asiakaskohtaamisista? Tässä voisi olla sitten just sulle passeli työ! Etsimme nyt osaksi menestyvää tiimiämme uusia B2B-buukkareita!
Tee töitä kotoa tai mistä vaan! Miltä kuulostaisi työskennellä vapaasti juuri siellä missä haluat, kotona, mökillä, kaverilla, ulkomailla… Meillä se on mahdollista!

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?