MUUTOKSIA OMISTUSJÄRJESTELYIHIN

30.9.2022

Yli 10 vuotta Suomessa toiminut myyntiorganisaatio Prime Sales on saanut uusia osakkaita ja syyskauteen lähdetään kovalla draivilla kehittämään liiketoimintaa monipuolisesti!

Markus Sihvonen on luopunut nykyisistä tehtävistään yrityksessä ja myynyt osakkeensa osoittamilleen tahoille sekä yritys on tehnyt omien osakkeiden hankintaa tulevia optio-ohjelmia varten.

Hyvähenkisten ja myyjälähtöisten keskustelujen päätteeksi tulimme lopputulokseen, että näillä muutoksilla mahdollistetaan yhtiön tulevaisuuden kehittyminen.

Uusiksi osakkaiksi perustaja Joonas Puurusen mukaan tulevat yhtiössä lähes kymmenen vuotta toimineet Antti Veteläinen ja Emilia Karvonen. Myös toimitusjohtajana toimiva Puurunen lisäsi omistustaan.

Tämä järjestely laajentaa omistajapohjaa ja tuo omistuksen sellaisille tahoille, joilla on mahdollisuus ja vahva tahto yrityksen arvon aktiiviseen kasvattamiseen päivittäisellä sekä operatiivisella tasolla. Samalla Antti ja Emilia on kutsuttu yrityksen hallitukseen.

’’Nyt olemme saaneet myös selkeytettyä yhtiön hallintoa ja täten kykenemme toimimaan tehokkaasti ja paremmin palvellen kaikkia vaikutuspiirissämme olevia. Tulevaisuuden näkyminä on markkinaosuuksien lisääminen ja kannattavuuden parantaminen kokonaisvaltaisesti’’, kertoo Joonas Puurunen

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen.

Kiitämme Markusta kuluneista yhteisistä vuosista ja toivotamme onnea tulevaan!

Oulussa 30.9.2022

Joonas, Antti, Emilia & Markus

Avoimet työpaikat ja vapaat tehtävät

Prime Sales on yli 10 vuotta toiminut myyntiorganisaatio, joka on ehdoton alansa edelläkävijä ja toiminnan kasvun tueksi haluamme nykyisten 150 Primeläisen joukkoon uutta verta Hämeenlinnaan!
Nuku aamulla hieman pidempään ja nauti aamukahvi kotona ennen työpäivän alkua, oma rauha tekemiselle, mutta silti apu on vain klikkauksen päässä.

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?