Mitteepä se savolainen mentaliteetti meinoopi?

Se oli yks kysymyksistä kun toisen toimiston avaamista suunniteltiin. Mihin kaupunkiin? Mitkä perinteet siellä on meidän toimialalla? Minkälaisia ihmisiä siellä on?

Noo, perusteellisten tutkimusten jälkeen vaihtoehdoista nousi yksi selvästi esiin ja määränpääksi asettui Kuopio. Kuopiossa on erittäin hyvät perinteet telemarkkinoinnin parissa, mutta nimenomaan meidän kaltaista toimijaa ei vielä löytynyt.

Täällä on nyt 17 kuukautta oltu ja olemme päässet toteamaan, että vuoden 2014 alkupuolella kun syitä Kuopion toimistolle mietittiin, niin todeksi ne on saatu todeta. Työntekijöitä meillä on päivävuorossa 15 ja iltavuorossakin pyörii melkein 10 immeistä, niinku Savossa on tapana sanoa.

Mitä Savolaisissa sitten on, että tällä alalla menestytään? Miksi me saamme hyviä tuloksia aikaan? Toimistoon mahtuu huikea määrä erilaisia persoonia, erilaisia taustoja. On nuoria, vanhempia, miehiä, naisia, tyttöjä, poikia, korkeakouluja käyneitä sekä laajan työkokemuksen omaavia henkilöitä. Taustatekijöitä löytyy joka lähtöön, mutta tietty piirre nousee kaikista esiin ja se on avoimuus. Töissä käydään hyvin avoimesti firman asiat läpi siinä samassa kuin tarinat menneiltä viikonlopuilta sekä ihan menneiltä vuosilta. Väitänkin, että suurin syy hyviin tuloksiin on juurikin avoimuus työpaikalla, kenenkään ei tarvitse murehtia eikä huolehtia mitä suustaan päästää. Itse Kuusamolaisena jurona olin aluksi vähän posket punaisena kun taukohuoneen jutut alkoi mennä minulle uusille leveleille, ei siinä toisaalta kauan mennyt kun olin aina odottelemassa tulevan päivän jorinoita. Jokainen saa keskittyä omaan työhönsä omassa loossissaan. Naapurilta saa aina apua sitä kysyessä. Luottamus kasvaa päivä päivältä junan puksuttaessa eteenpäin. Toisin sanoen porukka viihtyy töissä erittäin hyvin, tästä ollaan saatu huomata erittäin pieni vaihtuvuus – joka tällä alalla on monesti hyvinkin vauhdikasta.

Kuopiossa osataan tehdä töitä oikealla asenteella. Kuopiossa osataan ottaa rennosti silloin kun on sen aika. Kokonaisvaltainen paketti työn ja vapaa-ajan välillä toimii. Kuopio on ylipäätänsä kasvukaupunki ja en yhtään ihmettele sitä tämän ajan jälkeen mitä itse olen täällä asunut. Pelkästään katukuvaa kun vertaa muihin kaupunkeihin niin tohinaa riittää, torilla tapahtuu järjestään jotain. Tiedä sitten onko vetonaulat päivästä toiseen samat Irenen kalakukot sekä Hannan piirakat. Se ja sama, tärkeintä että vilskettä riittää ja kaikenlaisille ihmisille löytyy tekemistä.

PS. Vapaa-ajasta oli puhetta aiemmin niin Kuopiosta löytyy myös Suomen paras katu nimeltä Kauppakatu. Siellä sitä ihminen viihtyy. Sen ovat huomanneet myös Oulun toimistolta Kuopiossa vierailleet henkilöt 🙂

Antti Veteläinen

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?