Aamu alkaa aamupalalla

9.1.2018

Aamu alkaa aamupalalla

Sanotaan, että aamupala on päivän tärkein ateria. Hyvällä aamupalalla energiavarastot täyttyvät ja aivot saavat energiaa suoriutuakseen päivän haasteista. Monelle aamupalan syöminen heti herättyä on kuitenkin vaikeaa ja aamuisin ainoa suuhun menevä asia on hammasharja. Primellä tähän on keksitty oiva ratkaisu.

Meillä työntekijöistä huolehtimiseen kuuluu joka aamu tarjolla oleva ilmainen aamupala! Aamupala on mukava syödä töissä ja siitä saa päivän hyvin käyntiin. Ravitsevan aamupalan jälkeen myyjät eivät ole nälkäisiä, vaan ainoastaan kaupannälkäisiä! Aamupala kokoaa työkaverit yhteen hyvissä ajoin ennen töiden alkua työpaikalle syömään yhdessä. Samalla ehtii vaihtaa kuulumiset ja orientoitua työpäivään, suu täynnä ruokaa tietenkin 🙂

Normaalisti aamupalalla meillä on tarjolla maittavia eväitä aina herkkuleivistä mysleihin. Joskus on myös hulluteltu ja aamupalalla on saatettu nähdä muun muassa vohveleita ja pekonia. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, sillä eihän joka aamu voi pekonia syödä! Työntekijöiden toiveet tarjoiluista otetaan myös huomioon.

Aamupala työpaikalla on iso etu työntekijöille, eikä sitä ihan joka paikassa tarjota. Me Primellä välitämme työntekijöidemme hyvinvoinnista ja haluamme tarjota heille hyvän startin jokaiseen aamuun. Tämä on yksi niistä asioista, joista syntyy voittajafiilis!

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?