PRIMEN UUSI JOHTORYHMÄ

26.4.2023

PRIME SALESIN UUSI JA MONIPUOLINEN JOHTORYHMÄ

Olemme nyt koonneet uuden (ja uljaan) johtoryhmän Prime Salesille. Vaikka johtoryhmän jäsenyys on hieno ja ansaittu titteli, niin meillä johtoryhmän tehtävä ei ole pönöttää, vaan ennen kaikkea ratkaista arjen haasteita parhain päin ja sen ohelle ohjata kokonaisvaltaisesti liiketoimintaa.

Johtoryhmään on nykyisten jäsenten lisäksi kutsuttu Jere Järvinen, Jiri Mikkola sekä Jonne Riikola. Haluamme tuoda johtoryhmäämme laajan näkemyksen yrityksemme kokonaisvaltaisesta liiketoiminnasta ja siksi johtoryhmässämme on mukana henkilöitä monipuolisesti liiketoimintamme eri osa-alueilta.

Lähdemme nyt rakentamaan johtoryhmätoimintaamme monipuolisesti tukemaan arkista työtämme, jota jokainen johtoryhmän jäsenkin innolla tekee. Primelle on asetettu upeita sekä myös isoja tavoitteita ja unelmia tulevaisuuteen, joita me lähdemme yhdessä kaikkien primeläisten kanssa tekemään todeksi!

Johtoryhmän kokoonpano on siis

Joonas Puurunen, toimitusjohtaja

Antti Veteläinen, liiketoimintajohtaja

Emilia Karvonen, hallintojohtaja

Jonne Riikola, yksikönjohtaja

Jere Järvinen, myyntipäällikkö

Jiri Mikkola, myyntipäällikkö

Avoimet työpaikat ja vapaat tehtävät

Nuku aamulla hieman pidempään ja nauti aamukahvi kotona ennen työpäivän alkua, oma rauha tekemiselle, mutta silti apu on vain klikkauksen päässä.

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?