28.11.2022
Prime Sales Oy ja Generaatio Oy ovat päättäneet yhdistyä ja Prime Sales hankkii itselleen tässä tapauksessa Generaation liiketoiminnan. Yhdistyminen astuu voimaan 1.12.2022 alkaen.
Primellä primeläiset eli ihmiset ovat aina olleet se ykkösjuttu ja se tulee näkymään myös Primelle siirtyvien toimistojen eli Tampereen ja Porin arjessa. Haluamme ottaa Genen ihmiset avosylin vastaan ihmisinä ja tehdä kaikkemme, jotta heidän (työ)elämään saadaan lisää leipää ja sirkushuveja.
Generaation ja Primen liiketoiminnat ovat viimeisen vuoden aikana lähentyneet voimakkaasti ja olemme myös solmineet alihankintasuhteen. Generaation ihmiset ovat omalla toiminnallaan vakuuttaneet Prime Salesin ja me haluamme saada Generaation ihmiset mukaan rakentamaan Primen tarinaa. Haluamme myös vahvistaa ja mahdollistaa entistä laajempaa ammatillista kehityspolkua työntekijöille mm. PrimeSTEPS-valmennusohjelman sekä PrimeWAY-esihenkilövalmennuksen avulla.
’’Tämä on meillekin Primellä iso ja merkittävä toimenpide, vaikka Generaation kanssa on tehty läheistä yhteistyötä ja olen toiminut omistajan roolissa molemmissa yrityksissä. Mutta vaikka tämä on iso toimenpide, niin me haluamme tämän tehdä, koska uskomme tämän positiivisiin vaikutuksiin ENSIN myyntikentällä ja sitten koko yrityksen kulttuurissa ja kasvussa. Pori ja Tampere ovat mielenkiintoisia sijainteja, joissa Primellä ei ole ikinä ollut toimintaa, joten pääsemme palkkaamaan uusia työkavereita näille alueille uudella ja tuoreella meiningillä’’, kertoo Prime Salesin puolesta Joonas Puurunen
Kaikki Generaation työntekijät siirtyvät Primelle vanhoina työntekijöinä ja jatkavat tutuissa tehtävissään. Generaatiota luotsannut Jani Laukko siirtyy myös iloksemme Primelle vahvistamaan esimiesosastoamme ja vastaa jatkossakin Tampereen ja Porin toimipisteistä.
Pori ja Tampere, tervetuloa Primen perheeseen!
Lisätietoja:
Joonas Puurunen
joonas.puurunen@primesales.fi
Jani Laukko
jani.laukko@primesales.fi