Nykyään ja tänä kesänäkin siis, sitä vaikutetaan jo kolmessa kaupungissa (Oulu, Kuopio ja Seinäjoki)!
Ja muistutetaan tähän väliin, että ollaan tehty kovaa kasvua. Nyt meitä on jo reilut 60 ihmistä vakituisissa töissä ja jokaisessa toimistossa, vaikka ne eri aikaan on avattukin, on päästy monessakin mielessä hienoon tilanteeseen.
Yhteistä jokaisella toimistolla on loistava määrä pitkäaikaisia työntekijöitä. Vaihtuvuus on hyvin pientä, varsinkin jos verrataan omaan toimialaamme. Tuleva kesä tuleekin olemaan meille hieman erikoinen edellisiin verrattuna, koska suurella määrällä työntekijöitä on kunnolla kertynyt lomapäiviä kesän varalle, joka tietysti tarkoittaa sitä, että huikea vakkariporukkamme saa pitää rentouttavan ja pitkän kesäloman, mutta ennen kaikkea sitä, että meille mahtuu kesätöihin jokaiseen kaupunkiin loistavia tyyppejä ”tuuraamaan” näitä meidän vakkareita 🙂
Kesätyöhakemuksia onkin alkanut sadella jo tammikuusta lähtien, mikä on erittäin hieno piirre niin hakijoissa kuin myös meidän kannalta ajatellen, että hakijoita riittää ja pääsemme sieltä valitsemaan hyviä tyyppejä. Itse henkilökohtaisesti arvostan sellaista piirrettä ihmisessä kuin kauaskatseisuus. Se, että aletaan ajatella tulevan kesän työpaikkaa hyvissä ajoin, jolloin esimerkiksi opiskelijat pääsevät aloittamaan työt jo vaikka toukokuussa ja helpottamaan kesätyöstä tienatuilla rahoilla pitkää ja kylmää opiskelutalvea, se on fiksua se. Fiksut ihmiset pärjäävät ja menestyvät aina elämässään.
Hakemuksia me saadaan jokaiselle toimistolle useamman sata. Vielä muutamia paikkoja on auki jokaiseen kaupunkiin ja painotankin sille porukalle, ketkä eivät vielä kesätyötä ole napanneet, että nyt on aika liikahtaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja laittaa kesätyöhakemus meille! Pääset nauttimaan niin kesästä kuin tulevasta opintovuodestakin!