URATARINAT
JANIN URATARINA
”Täällä on ihmisen hyvä olla”
JAN VUORELA, TIIMINVETÄJÄ, OULU
”Täällä on ihmisen hyvä olla”. Näin kiteyttää Jan Vuorela vastatessaan kysymykseen miksi suosittelisi Prime Salesia työpaikkana.
Jan hyppäsi mukaan myyntisirkukseen ennakkoluulottomasti toukokuussa 2019 vaikka aiempaa työkokemusta tai odotuksia alalta ei ollut. Prime Salesin työpaikkailmoitus oli kiinnittänyt itseään perusjantteriksi tituleeraavan huumorimiehen huomion erityisesti sillä, että ilmoituksesta oli välittynyt hauskan ja rennon työyhteisön meininki.
”Tuli semmoinen fiilis, että täältä löytyy hyviä työkavereita.”
Myyntineuvottelijana aloittanut Jan muistelee, ettei myyntityön alkutaival ollut helppo. Kuitenkin esihenkilöltä saatu tsemppaus ja sparraus sai pian aikaan hyviä tuloksia ja ensimmäisen vuoden jälkeen Jan toimi ensimmäisen kerran vastuumyyjänä sen hetkisessä tiimissään. Erilaisten pilottikokeilujen, projektien sekä tiimin vaihdon jälkeen työura on siivittänyt Janin tiiminvetäjäksi.
Janin työpäivät koostuvat pääosin myyntityöstä sekä muiden tiimiläisten auttamisesta ja sparrailusta. Lisäksi tiiminvetäjän rooli on tuonut mukaan muita vastuutehtäviä kuten koutsaamista ja rekryprosessiin osallistumista.
Vapaa-ajalla autoilun ja tietotekniikan parissa viettävä Jan korostaa, että työkaverit ja työyhteisö ovat olleet aina paras juttu sekä syy siihen, että Primellä on tullut viihdyttyä näinkin kauan. Jan itse on palkittu jo kolmesti Vuoden työkaveri -tittelillä. Työkavereiden kanssa vietetään paljon myös aikaa vapaa-ajalla ja erityisesti firman virkistyjäisten riettaat menot ovat jääneet Janin mieleen.