Tero Niemimuukko, 26-v, ETÄ

Kemijärven lupaus Primelle

Kemijärveltä Oulun kautta Vantaalle muuttaneen Tero Niemimuukon (26) ura Primellä alkoi jo 17-vuotiaana iltavuorolaisena ammattikoulun ohella. ”Primessä kiinnostuksen herättivät selkeät työnhakuilmoitus ja palkkaus. Kaupanteko ja muiden kanssa skabailu tuntuivat heti omilta jutuilta. Ajan kanssa opin työnteon merkityksen suhteessa tienaamiseen.”
Tero yleni Oulun toimistolla vastuumyyjäksi ja työskenteli Oulussa syksyyn 2017 saakka. Elämä vei takaisin kotikulmille, kun perhe osti talon Kemijärveltä. ”Halusin ehdottomasti jatkaa etänä kotoa käsin. Elokuussa 2020 myytiin pohjoisen talo pois ja muutettiin ihmisten ilmoille Vantaalle. Rahanteko kiinnostaa edelleen, ja tätä nykyä painan hommia kotoa käsin Vantaalta.”

Myyntikikkoina rauhallisuus ja selkeys

”Olen sähkönmyynnin ammattilainen ja palvelun nykyisiä asiakkaita. Teen yleensä viiden tunnin työpäiviä klo 9–14 ja käytän lähes koko tuon ajan tehokkaasti kauppoja hamuten.”
Parhaina puolina Primellä Tero pitää myytävien tuotteiden luotettavuutta sekä palkkauspalkintoja ja bonuksia. Myyntikisoista on tarttunut mukaan niin ulkomaanmatkoja ja kylpyläpaketteja kuin läppäri ja erilaisia lahjakorttejakin.
Salaisina myyntikikkoinaan Tero pitää rauhallisuutta, asian esittämistä yksinkertaisesti ja tärkeimpänä tietysti kaupan ehdottamista. Kauppoja on Prime-vuosien aikana syntynyt yli 15 000.

Luotettava yritys ja hyvät tuotteet

Kotona Vantaalla perheeseen kuuluvat puoliso ja kolme pientä tytärtä. Harrastuksina ovat erilaiset pallolajit koripallosta jalkapalloon. ”Supervoimani on monen asian tekeminen yhtä aikaa”, naurahtaa Tero.
Primellä työskentely sopii Teron mukaan kaikille, joilla on tahtoa oppia uutta ja tulla paremmaksi työssään sekä halua tienata. ”Työilmapiiri on mukava, ja paljon kivoja kaiffareita on jäänyt työn kautta omaan elämään mukaan. Jos työskentely luotettavassa yrityksessä hyvien tuotteiden parissa kiinnostaa, tule mukaan kokeilemaan!”

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?