Jonne Riikola, 27-v, Oulu

Myynnin monitoimimies

Jonne Riikola (27) on koulutukseltaan myynnin ja markkinoinnin tradenomi ja työskennellyt aina myynnin parissa. ”Ensimmäiset vuodet toimin B2C:n parissa puhelimessa, feissarina ja kivijalkamyymälässä ja myöhemmin siirryin B2B-maailmaan.”
Matka Primelle alkoi ammattikorkeakoulun avustamana. ”Tarvitsin opparilleni toimeksiantajan ja halusin uutta näkökulmaa myyntiin yrityksestä, jossa en ollut töissä. Prime lähti mielellään mukaan.”

Mielenkiintoinen ja opettavainen matka

Etenemismahdollisuudet vanhassa työpaikassa olisivat vieneet Jonnen pois Oulusta, joten hän alkoi etsiä uusia haasteita. ”Eräs pitkään talossa ollut kaverini oli puhunut Primestä pelkkää hyvää ja houkutellut aika ajoin hommiin mukaan. Hän vinkkasi, että Primeltä voisi löytyä sellainen tontti, mitä olin miettinytkin. Tapasin asiakkuusjohtajan kanssa, ja illan päätteeksi löimme kättä päälle.”
Sitten iski korona, ja vaikutti kaikkien arkeen, koska toimisto on siirtynyt etätyöskentelyyn. ”Tiimin johtamisen näkökulmasta toiminnan mukauttaminen on tarjonnut tosi kiinnostavia haasteita ja olen päässyt oppimaan paljon uusissa tilanteissa.”
Parasta hänen mukaansa on se, että Prime Sales ei ole jäykkä organisaatio. ”On erittäin mukava, että pääsen tiiminvetäjänäkin miettimään esimerkiksi isomman kuvan toimintaa ja vaikuttamaan erilaisiin asioihin. Työni on todella monipuolista.”

Laaja työkuva

Jonnen päivittäisiin työtehtäviin kuuluvat soittotyö ja prospektointi, erilaiset projektinhallintaan liittyvät työt, sisäiset palaverit ja asiakaspalaverit, asiakaskommunikointi sekä tiiminjäsenten auttaminen, erilaisvalmennukset ja rekrytointi.
”Valitettavasti en ole vielä päässyt itse vielä kokemaan Primen legendaarisia kesäjuhlia tai pikkujouluja. Paras muistoni liittyy kevääseen 2020, jolloin yhdessä tekemisen meininki uudessa tilanteessa sujui ihailtavan hyvin.”
Jonne pelaa vapaa-ajalla aktiivisesti salibandya, käy kesäisin potkimassa palloa ja talvisin viljelemässä lonkkalämäriä ulkojäillä. ”Olen myös intohimoinen penkkiurheilija ja kiinnostuksen kohteitani ovat NHL ja Valioliiga.”
Salaisena myyntikikkanaan Jonne pitää myyntiprosessin perusasioiden palvomista. ”Supervoimani on se, että hymy ei hyydy, vaikka ottaisi päähän.”

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?