FORTUMIN MYYNTITIIMIIN

☎ HALOO OULU JA SEINÄJOKI!

STOP! Palkkaamme nyt uusia tekijöitä. Tiedämme, että jokaisella on omanlaiset tarpeet sekä halut työlle, joten siksi emme halua sulloa Sinuakaan muottiin, vaan tarjota Sinulle sellaiset työtehtävä, jotka sopivat juuri Sinulle!

🔨 TYÖNKUVA

Helppoa ja eteenpäin vievää työtä huipputuotteiden ja brändien kanssa. Pääset edustamaan Fortumia ja siksi näistä tuotteista on helppo keskustella asiakkaiden kanssa ja siten myös helppo myydä kestävällä tavalla! Me erotumme muista kokemuksen tuomalla varmuudella ja parhaalla valmennuksella.

Me olemme yli 10 vuotta kehittäneet myyntimalleja, joita käyttävät muutkin nykyään, joten älä seuraa perässä, vaan tule onnistumisten synnyinsijoille. Työ on myyntityötä, mutta siinä onnistuminen ei vaadi rakettimaisterin tutkintoa, vaan tarvitaan ainoastaan kaksi asiaa; Sopiva määrä intoa oppia uutta ja meidän loistava PrimeSTEPS™-valmennusohjelma.

Näistä elementeistä kootaan onnistumisen polku myös Sinulle! Työtä voit tehdä joustavasti joko toimistolta tai etänä – Saat saman koulutuksen, tuen, työvälineet ja palkkamallit joka tapauksessa. Työtyytyväisyytemme oli uusimmassa (1/24) mittauksessa 4,3/5 eli meillä viihdytään hyvin, mutta toki aina löytyy kehitettävää ja kohti vitosta mennään!

💰 PALKKA

Palkkiomallimme on hyvin kannustava ja jokaisesta kaupasta maksetaan. Tässä tehtävässä on mahdollista ansaita aloittelijana 2400-4000 €, mutta ennätystili on tässä projektissa hieman yli 7000 €/kk. Palkkiomallimme on siis kilpailukykyinen, selkeä ja reilu (Kiinteä palkkio+provisiot). Tämä mahdollistaa sen, että palkkiokattoa meillä ei ole, mutta ansaitset kuitenkin vähintään kiinteän palkkion, joka on siis huonon kuukauden turva, jotta elämästä selviää. Mutta kumpikaan meistä ei huonoa tiliä halua, joten otetaan opit haltuun ja mennään kohti isoa tiliä ja vieläpä siistillä sisätyöllä! Tässä tehtävässä maksamme jo harjoitteluajalta 1500 €/kk takuupalkkiota, jotta voit keskittyä rauhassa oppimiseen.

🕐 TYÖAIKA

Työaika on arkisin 9-16.30, mutta työajat ovat soviteltavissa tarvittaessa.

Tarjoamme myös hyvät etenemismahdollisuudet tässä projektissa sekä muutenkin talon sisällä, mikäli eteneminen tiiminvetäjäksi tai myyntipäälliköksi kiinnostavat.

🔜 HAKUPROSESSI

Lähetä hakemus näppärästi tämän sivun lomakkeen kautta. Meidän tapamme on haastatella hakijoita jo hakuaikana ja koota sitten valituista uusista aloittajista yhteinen startti, joten lähetä hakemus mieluiten ennen hakuajan päättymistä. 

Haku tähän tehtävään päättyy 23.3.2024 Lähetä hakemus, sovitaan haastattelu ja tule kuulemaan lisää meistä ja tästä työstä. Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

🥜 PÄHKINÄNKUORI

💎 Timanttinen työpaikka ja alalla pitkään toiminut tunnettu edelläkävijä
🎓 Kokemusta tai ei; Me valmennamme alussa sekä matkalla. Opit ne kuuluisat ”myynnin salat”
🥳 Työn lisäksi pidämme hauskaa sekä työpäivän aikana että sen jälkeen – Töihin pitää olla kiva tulla, kiva olla ja kiva lähteä!
💰 Palkiomalli, jossa jokainen osa on kohdallaan; Kiinteä kuukausipalkka sekä aidosti kovat provikat
🤼‍♂️ Prime on tunnettu siitä, että talot ovat täynnä huipputyyppejä ja ihmisistä välitetään!

Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Kaupunki johon haet?

Mikä ja miksi Prime Sales?

Prime Sales on myynnin ammattilaisten työyhteisö, joka on toiminut vuodesta 2012 lähtien ja samalla muovautunut aidoksi myyntisirkukseksi, jossa sekä työnteko että huvitukset otetaan vakavasti. Mottomme ”leipää ja sirkushuveja” kuvaa hyvin Primen rennon letkeää, hulvatonta, mutta tuottoisaa meininkiä. Toimimme valtakunnallisesti tehden aitoa rehellistä myyntityötä, jota emme kainostele ja teemmekin työmme aina intohimolla ja ammattitaidolla. Meille on myönnetty Bisnoden korkein AAA-luottoluokitus-sertifikaatti jo useana vuonna, joka kertoo meidän hoitavan velvoitteemme moitteettomasti ja olemme myös ASML:n Reilun pelin-jäsen.

Panostamme primeläisiin ja heidän viihtyvyyteensä, sillä hyvässä porukassa myyntikin kukoistaa. Oli kyseessä sitten tiukka myyntikisailu työkavereiden kesken, kahvitauko pingispöydän äärellä taikka hurjat halloween-bileet työpäivän päätteeksi, meillä viihdyt varmasti! Yli 140 hengen sirkusperheemme pitää sisällään sitoutuneita ja ammattitaitoisia kavereita, joilta ei vitsitkään lopu kesken. 

Emme tuijota uuden työkaverin aiempia meriittejä, vaan meille on tärkeintä, että olet rohkeasti oma itsesi ja omaat intohimoisen myynnillisen asenteen. Meille tullessa sinun ei tarvitse kuitenkaan olla valmis myynnin ammattilainen, sillä koulutamme uudet primeläiset kattavasti oman PrimeSTEPS -valmennusohjelman avulla.
Prime Sales on enemmän kuin työpaikka ja meillä on aito tekemisen meininki. Tarjoamme mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä työpaikan mukana. Eikä sen työnkään tarvitse aina olla oikeasti niin vakavaa, kunhan sitä tekee tosissaan. Tule mukaan sirkusperheeseen!

Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Kaupunki johon haet?

Myyntisirkus on varmasti paras sana kuvaamaan meitä, Prime Salesia. Valtakunnallinen myyntiorganisaatio, joka tarjoaa työntekijöilleen sirkushuveja. Etkö usko? No käy katsomassa vaikka meidän TikTok -kanava ja vertaile sitä kilpailevien firmojen kanaviin!

”En ikinä voinut kuvitella itseäni puhelinmyynnissä. Heitä siis ennakkoluulot ikkunasta pihalle, ota kuppi kuumaa ja tule kokeilemaan!”

VILLE HAUTALA, SEINÄJOKI

Työntekijöidemme kokemuksia Prime Salesista

Millaista on oikeasti olla töissä Primellä? Lue mitä nykyiset työntekijämme ovat kertoneet itsestään, urastaan ja ajatuksistaan Primellä työskentelystä. Kenen työkaveri Sinä haluaisit olla?

TYÖNTEKIJÄKOKEMUKSIA

Antti Veteläinen

Antti Veteläisen matka Primellä on alkanut monen muun tavoin myyntineuvottelijan pestistä. Antti aloitti työt ammattikorkeakoulun ohella helmikuussa 2014 silloisessa iltavuorossa. Myyntityö vei kuitenkin heti mennessään eikä koulun penkille tullut palattua enää kuin yhden matematiikan tentin ajaksi.

Lue lisää!

Jiri Mikkola, Oulu

Jiri Mikkola on pitkänlinjan Primeläinen ja on astunut taloon jo vuonna 2014. Silloin juuri nuoriso-ohjaajaksi valmistunut Jiri etsi töitä ja törmäsi Prime Salesin työpaikkailmoitukseen, joka veti miestä puoleensa.
Jiri aloitti työskentelyn myyntineuvottelijana sähkömyynnin parissa, jossa viihtyikin tovin aikaa. Välissä kokeiltiin yritysmyyntiä mutta pääsääntöisesti puheluita otettiin kuluttaja-asiakkaiden kanssa. Työkokemuksen karttuessa Jiri eteni ensin tiiminsä vastuumyyjäksi ja sitten tuli aika tarttua ensin tiiminvetäjän pestiin ja vuonna 2019 myyntipäälliköksi.

Lue lisää!

Erkki Manerus, ETÄ

Yksi Primen konkareista, niin iältään kuin kauppamäärältään, on mies joka tietää mitä tahtoo ja sen myös ottaa! Erkki teki pitkän uran Puolustusvoimien palveluksessa ja saavutti sieltä kunnioitettavasti eläkeiän, mutta vaikka kotona oli päiväseurana kaksi kissaa, veti miehen veri vielä työelämään!

’’Halusin tehdä vielä töitä, vaikka jo eläkkeelle pääsinkin ja tärkeää työpaikassa oli myös mahdollisuus ansaita hyvin. Huomasin Primen nettisivut ja aavistelin Primen olevan hyvä työpaikka!’’

Lue lisää!

Miidu Khalifa, Oulu

Tällä hetkellä Oulussa myyntipäällikkönä toimivan Miidu Khalifan ura Prime Salesilla on alkanut myyntineuvottelijana Seinäjoella vuonna 2018. Tämän jälkeen urakehitys on vienyt ensin tiiminvetäjäksi ja sen jälkeen myyntipäälliköksi. Myyntipäällikkönä Miidun päivittäisiin työtehtäviin kuuluvat myynninohjaus, kehittäminen, raportointi sekä työhaastattelut, koulutukset ja palaverien pitämiset.

Lue lisää!

Jere Järvinen, Seinäjoki

Eteläpohjalainen Jere Järvinen törmäsi vuonna 2015 työpaikkailmoitukseen, joka herätti miehen kiinnostuksen. Seinäjoelle oltiin perustamassa uutta Prime Salesin toimistoa.

”Olin ollut yli 12 vuotta mukana kuluttajamyynnissä, door to door -myynnissä ja buukkauspalveluissa, mutta tiesin, että tässä hommassa pääsen haastamaan itseäni entistä enemmän, kun vastuullani on myös monen muun ihmisen leipä.”

Lue lisää!

Tiina Saarela, Hämeenlinna

Tiina Saarela on vuonna 2017 avatun Hämeenlinnan toimiston ensimmäisiä työntekijöitä. Tiinan mukaan Prime Sales tuntui heti omalta paikalta jo työhakemusta kirjoittaessa ja myöhemmin myös haastattelussa.

Puhelinmyynti oli Tiinalle täysin uusi juttu, mutta ennakkoluulottomana tyyppinä työ herätti hänessä pelkästään positiivisia fiiliksiä. Haasteita on toki mahtunut joukkoon, mutta sekin saa Tiinan mukaan mielenkiinnon pysymään yllä. 

Lue lisää!

Primen tiimien esihenkilöiden yhteystiedot

Oulu

OULUSSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee mahtava Miidu Khalifa. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Miidun tavoitat (0401411591), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot

Seinäjoki

Jere Järvinen

SEINÄJOELLA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee jumalainen Jere Järvinen. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Jeren tavoitat (0408251841), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot

Hämeenlinna

Tiina Saarela

HÄMEENLINNASSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee ihana Tiina Saarela. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Tiinan tavoitat (0442382238), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Tampere

Jani Laukko

TAMPEREELLA tämän tiimin esimiehenä työskentelee Jani Laukko. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Janin tavoitat (0405488434), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Etätiimi

Jarno Sallinen

HYBRIDITIIMISSÄ tämän tiimin rekrytoinnista vastaa Jarno Sallinen. Jarnon tavoitat (0442737139), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Kaupunki johon haet?

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?