MYYNTI- JA ASIAKASVASTAAVIA

Illat ja viikonloput vapaat, mutta silti vakituinen, kokoaikainen työ, hyvä palkka ja bonarit päälle.

HAEMME MYYNTI- JA ASIAKASVASTAAVIA

🚀 Illat ja viikonloput vapaat, mutta silti vakituinen, kokoaikainen työ, hyvä palkka ja bonarit päälle. Kunnon koulutus ja tuki työn alkaessa sekä jatkuva PrimeSTEPS™-valmennus. Kaiken lisäksi vielä huippuhyvä porukka, johon uudet työntekijät otetaan lämpimästi mukaan. Kuulostaako hyvältä? Jopa liian hyvältä? 

🤓 Meillä saat tehtävään kattavan perehdytyksen, koska meille on tärkeää, että saat mahdollisimman hyvän startin. Ei siis haittaa, vaikka myyntikokemus puuttuu tai puhelintyö jännittää – yhdessä osaavien esimiestemme kanssa kauppa käy ja tuloksia syntyy! Varmasti! 

🌎 Toimistomme sijaitsevat aina kaupunkien parhailla paikoilla keskustoissa ja meille pääset kätevästi millä tahansa kuljetkaan töihin! Tilamme ovat viihtyisät ja modernit ja meiltä löytyy kaikenmaailman sirkushuveja! Työajat ovat arkisin päivällä, joten illat ja viikonloput pysyvät vapaana. Voit tehdä töitä joko kokoaikaisena 37,5h/vko tai myös joustavasti. Työaika sijoittuu arkisin 8 ja 17 välille. 

📝 Meille on aidosti tärkeää laadukas myynti ja asiakkaidemme tyytyväisyys ja saammekin säännöllisesti tyytyväisiltä asiakkailta hyvää palautetta! Myymme nykyasiakkaille sekä valituille uusille asiakkaille laadukkaita Fortumin tuotteita, kuten sähkösopimuksia, vakuutuksia ja lisäarvopalveluita.

TARJOAMME SINULLE

📈 Vakituisen työn
🤝 Hyvät työvälineet sekä erittäin kilpailukykyiset ja laadukkaat tuotteet
⏰ Tukea kehittyä myyjänä. Meillä on myös hyvät etenemismahdollisuudet
📝 Mahdollisuuden suorittaa oppisopimuskoulutus työn ohessa
🚀 
Kilpailukykyisen palkkiomallin; Alussa 1500 €/kk+provisiot, jonka jälkeen keskiansiot 2750-6000 €/kk
🧑🏻‍🎓 Mahdollisuuden hybridityöhön perehdytyksen jälkeen

ODOTAMME SINULTA

✔ Halua kehittyä ja oppia sekä kiinnostusta myynnistä
✔️ Rohkeutta tarttua luuriin ja hoitaa asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla
✔️ Kykyä nauttia työstä ja tuoda energiaa työkavereillekin
✔️ Pientä tervettä ahneutta oman palkkatason suhteen

HAKUOHJEET JA LISÄTIEDOT

Meidän tapamme on haastatella hakijoita jo hakuaikana ja koota sitten valituista uusista aloittajista yhteinen startti, joten lähetä hakemus mieluiten ennen hakuajan päättymistä. Haku tähän tehtävään päättyy 28.2.2024. Lähetä hakemus, sovitaan haastattelu ja tule kuulemaan lisää meistä ja tästä työstä. Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Reilun pelin jäsen

Näin työnhaku meille toimii

Täytä simppeli hakulomake ja klikkaa lähetä.

Me tsekkaamme hakemuksesi alle vuorokaudessa ja soitamme sulle, niin sovitaan työhaastattelu.

Tavataan työhaastattelun ja kahvittelun merkeissä. Löytyy myös limua!

Jutellaan haastattelussa niitä näitä ja kartoitetaan sinulle paras työtehtävä ja sovitaan jatkosta.

Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Kaupunki johon haet?

Työntekijöidemme kokemuksia Prime Salesista

Millaista on oikeasti olla töissä Primellä? Lue mitä nykyiset työntekijämme ovat kertoneet itsestään, urastaan ja ajatuksistaan Primellä työskentelystä. Kenen työkaveri Sinä haluaisit olla?

TYÖNTEKIJÄKOKEMUKSIA

Antti Veteläinen

Antti Veteläisen matka Primellä on alkanut monen muun tavoin myyntineuvottelijan pestistä. Antti aloitti työt ammattikorkeakoulun ohella helmikuussa 2014 silloisessa iltavuorossa. Myyntityö vei kuitenkin heti mennessään eikä koulun penkille tullut palattua enää kuin yhden matematiikan tentin ajaksi.

Lue lisää!

Jiri Mikkola, Oulu

Jiri Mikkola on pitkänlinjan Primeläinen ja on astunut taloon jo vuonna 2014. Silloin juuri nuoriso-ohjaajaksi valmistunut Jiri etsi töitä ja törmäsi Prime Salesin työpaikkailmoitukseen, joka veti miestä puoleensa.
Jiri aloitti työskentelyn myyntineuvottelijana sähkömyynnin parissa, jossa viihtyikin tovin aikaa. Välissä kokeiltiin yritysmyyntiä mutta pääsääntöisesti puheluita otettiin kuluttaja-asiakkaiden kanssa. Työkokemuksen karttuessa Jiri eteni ensin tiiminsä vastuumyyjäksi ja sitten tuli aika tarttua ensin tiiminvetäjän pestiin ja vuonna 2019 myyntipäälliköksi.

Lue lisää!

Erkki Manerus, ETÄ

Yksi Primen konkareista, niin iältään kuin kauppamäärältään, on mies joka tietää mitä tahtoo ja sen myös ottaa! Erkki teki pitkän uran Puolustusvoimien palveluksessa ja saavutti sieltä kunnioitettavasti eläkeiän, mutta vaikka kotona oli päiväseurana kaksi kissaa, veti miehen veri vielä työelämään!

’’Halusin tehdä vielä töitä, vaikka jo eläkkeelle pääsinkin ja tärkeää työpaikassa oli myös mahdollisuus ansaita hyvin. Huomasin Primen nettisivut ja aavistelin Primen olevan hyvä työpaikka!’’

Lue lisää!

Miidu Khalifa, Oulu

Tällä hetkellä Oulussa myyntipäällikkönä toimivan Miidu Khalifan ura Prime Salesilla on alkanut myyntineuvottelijana Seinäjoella vuonna 2018. Tämän jälkeen urakehitys on vienyt ensin tiiminvetäjäksi ja sen jälkeen myyntipäälliköksi. Myyntipäällikkönä Miidun päivittäisiin työtehtäviin kuuluvat myynninohjaus, kehittäminen, raportointi sekä työhaastattelut, koulutukset ja palaverien pitämiset.

Lue lisää!

Jere Järvinen, Seinäjoki

Eteläpohjalainen Jere Järvinen törmäsi vuonna 2015 työpaikkailmoitukseen, joka herätti miehen kiinnostuksen. Seinäjoelle oltiin perustamassa uutta Prime Salesin toimistoa.

”Olin ollut yli 12 vuotta mukana kuluttajamyynnissä, door to door -myynnissä ja buukkauspalveluissa, mutta tiesin, että tässä hommassa pääsen haastamaan itseäni entistä enemmän, kun vastuullani on myös monen muun ihmisen leipä.”

Lue lisää!

Tiina Saarela, Hämeenlinna

Tiina Saarela on vuonna 2017 avatun Hämeenlinnan toimiston ensimmäisiä työntekijöitä. Tiinan mukaan Prime Sales tuntui heti omalta paikalta jo työhakemusta kirjoittaessa ja myöhemmin myös haastattelussa.

Puhelinmyynti oli Tiinalle täysin uusi juttu, mutta ennakkoluulottomana tyyppinä työ herätti hänessä pelkästään positiivisia fiiliksiä. Haasteita on toki mahtunut joukkoon, mutta sekin saa Tiinan mukaan mielenkiinnon pysymään yllä. 

Lue lisää!

Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!

Kaupunki johon haet?

Mikä ja miksi Prime Sales?

Prime Sales on myynnin ammattilaisten työyhteisö, joka on toiminut vuodesta 2012 lähtien ja samalla muovautunut aidoksi myyntisirkukseksi, jossa sekä työnteko että huvitukset otetaan vakavasti. Mottomme ”leipää ja sirkushuveja” kuvaa hyvin Primen rennon letkeää, hulvatonta, mutta tuottoisaa meininkiä. Toimimme valtakunnallisesti tehden aitoa rehellistä myyntityötä, jota emme kainostele ja teemmekin työmme aina intohimolla ja ammattitaidolla. Meille on myönnetty Bisnoden korkein AAA-luottoluokitus-sertifikaatti jo useana vuonna, joka kertoo meidän hoitavan velvoitteemme moitteettomasti ja olemme myös ASML:n Reilun pelin-jäsen.

Panostamme primeläisiin ja heidän viihtyvyyteensä, sillä hyvässä porukassa myyntikin kukoistaa. Oli kyseessä sitten tiukka myyntikisailu työkavereiden kesken, kahvitauko pingispöydän äärellä taikka hurjat halloween-bileet työpäivän päätteeksi, meillä viihdyt varmasti! Yli 140 hengen sirkusperheemme pitää sisällään sitoutuneita ja ammattitaitoisia kavereita, joilta ei vitsitkään lopu kesken. 

Emme tuijota uuden työkaverin aiempia meriittejä, vaan meille on tärkeintä, että olet rohkeasti oma itsesi ja omaat intohimoisen myynnillisen asenteen. Meille tullessa sinun ei tarvitse kuitenkaan olla valmis myynnin ammattilainen, sillä koulutamme uudet primeläiset kattavasti oman PrimeSTEPS -valmennusohjelman avulla.
Prime Sales on enemmän kuin työpaikka ja meillä on aito tekemisen meininki. Tarjoamme mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä työpaikan mukana. Eikä sen työnkään tarvitse aina olla oikeasti niin vakavaa, kunhan sitä tekee tosissaan. Tule mukaan sirkusperheeseen!

Myyntisirkus on varmasti paras sana kuvaamaan meitä, Prime Salesia. Valtakunnallinen myyntiorganisaatio, joka tarjoaa työntekijöilleen sirkushuveja. Etkö usko? No käy katsomassa vaikka meidän TikTok -kanava!

”Vahvuutemme on se, ettei henkilön taustalla ole mitään väliä, vaan kaikkia kohdellaan tasavertaisina. Työntekijät ovat ykkösasia. Työpaikassani parasta on myös se, ettemme ole jäykkä organisaatio, jossa päätöksentekoon menee monta kuukautta ja asioita hyväksytetään monen eri ihmisen kautta.”

EMILIA KARVONEN, OULU

Primen tiimien esihenkilöiden yhteystiedot

Oulu

OULUSSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee mahtava Miidu Khalifa. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Miidun tavoitat (0401411591), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot

Seinäjoki

Jere Järvinen

SEINÄJOELLA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee jumalainen Jere Järvinen. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Jeren tavoitat (0408251841), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot

Hämeenlinna

Tiina Saarela

HÄMEENLINNASSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee ihana Tiina Saarela. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Tiinan tavoitat (0442382238), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Tampere

Jani Laukko

TAMPEREELLA tämän tiimin esimiehenä työskentelee Jani Laukko. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Janin tavoitat (0405488434), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Etätiimi

Jarno Sallinen

HYBRIDITIIMISSÄ tämän tiimin rekrytoinnista vastaa Jarno Sallinen. Jarnon tavoitat (0401411591), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?