
Ville Hautala, 30-v, Seinäjoki
Villen matka Primelle Seikkailusankari Nurmosta löysi tiensä Primelle jo kesällä 2018, kun oli tarve ansaita
STOP! Palkkaamme nyt uusia tekijöitä kaikkialta Suomesta. Tiedämme, että jokaisella on omanlaiset tarpeet sekä halut työlle, joten siksi emme halua sulloa Sinuakaan muottiin, vaan tarjota Sinulle sellaiset työtehtävä, jotka sopivat juuri Sinulle!
Helppoa ja eteenpäin vievää työtä huipputuotteiden ja brändien kanssa. Pääset edustamaan Fortumia ja siksi näistä tuotteista on helppo keskustella asiakkaiden kanssa ja siten myös helppo myydä kestävällä tavalla! Me erotumme muista kokemuksen tuomalla varmuudella ja parhaalla valmennuksella.
Me olemme yli 10 vuotta kehittäneet myyntimalleja, joita käyttävät muutkin nykyään, joten älä seuraa perässä, vaan tule onnistumisten synnyinsijoille. Työ on myyntityötä, mutta siinä onnistuminen ei vaadi rakettimaisterin tutkintoa, vaan tarvitaan ainoastaan kaksi asiaa; Sopiva määrä intoa oppia uutta ja meidän loistava PrimeSTEPS™-valmennusohjelma.
Näistä elementeistä kootaan onnistumisen polku myös Sinulle! Työtä voit tehdä joustavasti joko toimistolta tai etänä – Saat saman koulutuksen, tuen, työvälineet ja palkkamallit joka tapauksessa. Työtyytyväisyytemme oli uusimmassa (3/23) mittauksessa 4,3/5 eli meillä viihdytään hyvin, mutta toki aina löytyy kehitettävää ja kohti vitosta mennään!
Palkkiomallimme on hyvin kannustava ja jokaisesta kaupasta maksetaan. Tässä tehtävässä on mahdollista ansaita aloittelijana 2400-4000 €, mutta ennätystili on tässä projektissa hieman yli 7000 €/kk. Palkkiomallimme on siis kilpailukykyinen, selkeä ja reilu (Kiinteä palkkio+provisiot). Tämä mahdollistaa sen, että palkkiokattoa meillä ei ole, mutta ansaitset kuitenkin vähintään kiinteän palkkion, joka on siis huonon kuukauden turva, jotta elämästä selviää. Mutta kumpikaan meistä ei huonoa tiliä halua, joten otetaan opit haltuun ja mennään kohti isoa tiliä ja vieläpä siistillä sisätyöllä! Tässä tehtävässä maksamme jo harjoitteluajalta 1500 €/kk takuupalkkiota, jotta voit keskittyä rauhassa oppimiseen.
Työaika on arkisin 9-16.30, mutta työajat ovat soviteltavissa tarvittaessa.
Tarjoamme myös hyvät etenemismahdollisuudet tässä projektissa sekä muutenkin talon sisällä, mikäli eteneminen tiiminvetäjäksi tai myyntipäälliköksi kiinnostavat.
Lähetä hakemus näppärästi tämän sivun lomakkeen kautta. Meidän tapamme on haastatella hakijoita jo hakuaikana ja koota sitten valituista uusista aloittajista yhteinen startti, joten lähetä hakemus mieluiten ennen hakuajan päättymistä.
Haku tähän tehtävään päättyy 10.10.2023 Lähetä hakemus, sovitaan haastattelu ja tule kuulemaan lisää meistä ja tästä työstä. Heitä ennakkoluulosi pois ja anna itsellesi mahdollisuus tehdä (työ)elämäsi paras päätös!
OULUSSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee mahtava Miidu Khalifa. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Miidun tavoitat (0401411591), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot
SEINÄJOELLA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee jumalainen Jere Järvinen. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Jeren tavoitat (0408251841), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot
HÄMEENLINNASSA tämän tiimin esihenkilönä työskentelee ihana Tiina Saarela. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Tiinan tavoitat (0442382238), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.
TAMPEREELLA tämän tiimin esimiehenä työskentelee Jani Laukko. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Janin tavoitat (0405488434), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.
HYBRIDITIIMISSÄ tämän tiimin rekrytoinnista vastaa Jarno Sallinen. Jarnon tavoitat (0442737139), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.
PORISSA tämän tiimin esimiehenä työskentelee Tuomas Somero. Hän vie tätä tiimiä eteenpäin omalla vahvalla ammattitaidollaan ja auttaa myös Sinut huipputuloksiin. Tuomaksen tavoitat (0404801817), joten jos haluat kysyä jotain tehtävästä ennen hakemista, niin pirauta rohkeasti, koska me olemme yritys, jolla on kasvot.
Prime Salesilla huolehdimme työntekijöistämme. Olemme erityisesti panostaneet työntekijöidemme viihtyvyyteen upeilla toimistoillamme, jossa tarjolla on aamupala ja mahdollisuus rentoutua myyntityön ohessa. Etänä työskenteleville olemme luoneet parhaat fasiliteetit oman työn suorittamiseen, jossa isossa osassa on tehokkaat kommunikointikanavat, yhteisöllisyys ja laadukkaat työvälineet. Kannustamme hyvän palkan lisäksi työntekijöitämme erilaisilla bonuksilla ja eduilla, kuten ulkomaanmatkoilla.
Palkkaamme tiimeihimme sekä kokeneita konkareita että tulevaisuuden lupauksia. Emme tuijota koulutusta, aiempaa kokemusta tai taustoja, vaan haluamme nähdä ihmisen, joka haluaa puhumalla tuloksiin! Paras tiimi on monipuolinen yhdistelmä erilaisia asioita. Meillä työt tehdään, niin kuin itselle tehtäisiin ja tämä on laadun tae. Kannustamme oppimaan, haastamaan ja ratkaisemaan.
Tarjoamme mahdollisuuden etenemiseen uralla ja kasvamiseen yrityksen mukana alan kovimmaksi tekijäksi. Työllistämme 140 myynnin ammattilaista ympäri Suomea sekä konttoreilla että hybridityössä, mutta olemme kaikki yhtä isoa tiimiä, josta löytyy nuoruuden intoa ja kokemuksen tuomaa varmuutta. Meille on myönnetty Bisnoden korkein AAA-luottoluokitus-sertifikaatti jo useana vuonna, joka kertoo meidän hoitavan taloutemme ja velvoitteemme moitteettomasti. Olemme myös ASML:n Reilun pelin-jäsen. Olemme enemmän kuin työpaikka. Me olemme Prime Sales.
”En ikinä voinut kuvitella itseäni puhelinmyynnissä. Heitä siis ennakkoluulot ikkunasta pihalle, ota kuppi kuumaa ja tule kokeilemaan!”
VILLE HAUTALA, SEINÄJOKI
Millaista on oikeasti olla töissä Primellä? Lue mitä nykyiset työntekijämme ovat kertoneet itsestään, urastaan ja ajatuksistaan Primellä työskentelystä. Kenen työkaveri Sinä haluaisit olla?
Villen matka Primelle Seikkailusankari Nurmosta löysi tiensä Primelle jo kesällä 2018, kun oli tarve ansaita
’Mulla oli pieni ennakkoasenne puhelinmyyntiä kohtaan, mutta sitten se murtui ja karisi hyvin nopeasti ja
Klubikeikoilta myyntipäälliköksi Jämsän toimistoa vetävän Miidu Khalifan (30) ura on alkanut Primellä myyntineuvottelijana vuonna 2018
”Mitä tulee noihin kauppamääriin, niin itsellä on mennyt melkein 6000 kauppaa jo rikki!!”, heittää Jarno!
Yksi Primen konkareista, niin iältään kuin kauppamäärältään, on mies joka tietää mitä tahtoo ja sen
Halu olla osa Primeä Tiina Saarela (30) on vuonna 2017 avatun Hämeenlinnan toimiston ensimmäisiä työntekijöitä.